sunnuntai 13. joulukuuta 2015

Eva & Adam - huijareita ja veijareita

Eva & Adam - h
uijareita ja veijareita
Måns Gahrton ja Johan Unenge (kuv.)
kustannusosakeyhtiö Tammi (2001)
alkuteos Fusk och farligheter
Suomentanut Katriina Savolainen


Kirjasarja kertoo kahdesta noin 12-vuotiaasta henkilöstä nimeltä Eva ja Adam. Adam vaihtaa koulua ja tulee samalle luokalle kuin Eva. Heidän välilleen syntyy romantiikkaa. Kirjasarjan kirjoja on yhteensä 13 kappaletta.


Kyseisen kirjan juoni tiivistettynä: Evan ja Adamin luokkaan on syntynyt jengi, jossa on mukana kyseisten henkilöiden parhaat kaverit Alexander ja Annika. Jengi tekee vaikka mitä hurjia tempauksia, kuten huijaavat matikankokeessa ja varastavat kaupasta. Annikan ja Alexanderin välille myös saattaa syntyä jotakin romantiikkaa, mutta mitä Evan ja Annikan välille tapahtuu? Jatkuuko heidän ystävyytensä ennallaan?


Kirjassa on useita tapahtumapaikkoja muun muassa tapahtumat tapahtuvat Adamin tai Evan kotona tai koulussa.

Suosittelen kirjasarjaa alakouluikäisille 4-6.-luokkalaisille. Kirja on helppolukuista sekä kuviakin löytyy.

Parasta kirjasarjassa mielestäni on, kun päähenkilöt ovat lähes samanikäisiä kuin minä ja siksi kirjasarjan aihekin kiinnostaa minua. Romantiikka ja muu nuorten seurustelu myös ovat mieleistä aihetta, jota on mukava ja kiintoisaa lukea.

KL

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti