maanantai 6. toukokuuta 2013

Apinoiden Planeetta

Pierre Boulle: Apinoiden planeetta
Julkaistu ensimmäisen kerran 1964
Otava

Kirja kertoo siitä, kun kaksi henkilöä löytää pullopostia avaruudesta.Viestissä kerrotaan yhden henkilön tutkimusmatkasta planeetalle, jossa voi luultavasti asua, ja siellä on joku jo asunut. Jinn ja Phyllis ovat rikas pariskunta jotka kiertelevät avaruutta huvikseen, he myös ovat aika persoonallisia ja runollisia ihmisiä. Planeetalla, jotka matkailijat löytävät on täynnä apinoita, jotka ovat todella kehittyneitä, heillä on myös oma kielensä. Apinoita on myös kolme eri rotua simpanssit, gorillat ja orangit. Itse päähenkilö haluaa oppia apinoista enemmän joten hän päättää ruveta opiskelemaan heidän kieltään ja myös heidän tapojaan monia tunteja päivässä salaa. Kirjat joita päähenkilö opiskelee ovat piilotettu olkien alle jotta kukaan ei saisi tietää siitä. Kirjassa on myös kolme osaa.

Kirjassa on tyypillistä se, että henkilöt ovat eläimiä, jotka osaavat puhua.

Parasta kirjassa on se että kirja etenee hitaasti eikä niin että kaikki asiat tulevat kerralla heti.

Kirja sopisi sellaiselle lukijalle, joka jaksaa lukea kirjan loppuun asti, koska kirja on aika pitkä, joten kirjan lukemiseen kannattaa käyttää aikaa. Kirja sopii yli kolmetoistavuotiaille.

Kirja on scifi-kirja.

JH 7.D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti